Kaikki Kuntoutus ORTONissa pidettävät Kelan järjestämät kurssit löydät täältä kirjoittamalla kohtaan "Haku avaisanalla": ORTON (+ Hae)
Omaishoitajien fyysistä ja henkistä jaksamista ja toimintakykyä tukeva kaksiosainen kuntoutuskokonaisuus auttaa jaksamaan arjessa ja tukee hoitosuhteen jatkumista. Tärkeässä roolissa ovat sosiaalisen tukiverkoston rakentaminen ja vertaistuki.
Moniammatilliseen kuntoutukseen kuuluu muun muassa:
Jaksojen välissä selvitämme kuntoutujan kotikunnan sosiaali- ja terveystoimen kanssa erilaisten tukitoimien ja -palvelujen mahdollisuuksia. Kuntoutukseen liittyy myös kotikäynti, jonka tavoitteena on tarkentaa kuntoutujan selviytymistä omaishoidettavan kanssa sekä tukea kuntoutujan jaksamista.
Omaishoitajakuntoutusta haetaan Kelasta. Hakemukseen tarvitaan lääkärin B-lausunto, josta selviää hakijan terveydentila ja kuntoutuksen tarve. Kelan rahoittama kuntoutus on omaishoitajalle ilmaista. Myös matkakuluja korvataan omavastuun ylittävältä osalta.
Kuntoutujat majoittuvat kuntoutuksen ajaksi ORTONiin, joten omaishoidettavalle on haettava esimerkiksi kunnan kautta sijaishoitaja kotiin tai lyhytaikainen laitoshoitopaikka. Myös Kuntoutus ORTONin Vaativan kuntoutuksen osasto tarjoaa osastohoitopaikkoja maksusitoumuspotilaille ja itsemaksaville asiakkaille.
Kaikki Kuntoutus ORTONissa pidettävät Kelan järjestämät kurssit löydät täältä kirjoittamalla kohtaan "Haku avaisanalla": ORTON (+ Hae)