Kuntoa kaiken ikää.

STM:n Työhyvinvointifoorumi ja Kuntoutus Orton Oy kutsuvat työterveyshuollon ja kuntoutuksen ammattihenkilöt ja asiantuntijat seminaariin, jossa tarkastellaan tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä niihin liittyviä psyykkisiä tekijöitä kansanterveydellisestä ja -taloudellisesta näkökulmasta. Seminaarissa pyritään antamaan kokonaiskuva tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja psyykkisen oireilun yhteyksistä.
Tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvat sairauspoissaolot ovat tilastojen mukaan lisääntymässä Suomessa. Lähitulevaisuudessa ne muodostuvatkin kansanterveydelliseksi että -taloudelliseksi haasteeksi. Kliininen käytäntö kuntoutuslaitoksissa on osoittanut, että tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyy psyykkistä oireilua. Eräs selitysmalli tälle yhteydelle on menetysmalli, jonka mukaan fyysiset vaivat aiheuttavat psyykkistä oireilua silloin, jos asianomainen kokee sairaudesta johtuvat muutokset menetyksiksi. Tästä kausaalisuhteesta on saatu tutkimuksellista näyttöä, etenkin kivun ja masennuksen yhteyden osalta. Näyttöä on myös toisinpäin: psyykkisten tekijöiden tiedetään lisäävän tuki- ja liikuntaperäisen oireilun riskiä.
Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja psyykkisten oireiden yhteisvaikutuksesta terveystekijöihin on niukasti tutkimustietoa. Hyvien kuntoutustulosten aikaansaamiseksi pitäisi eri toimijoiden tuntea ja ymmärtää sekä myös huomioida tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja psyykkisen kuormituksen yhteisvaikutusten merkitys. Tämä luo perustan asiakaslähtöiselle toiminnalle.
29.4.2010 järjestettävässä Kuormittavuuden hallinta työssä - tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja psyyke -seminaarissa tarkastellaan tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä niihin liittyviä psyykkisiä tekijöitä kansanterveydellisestä ja -taloudellisesta näkökulmasta. Se on suunnattu etenkin työterveyshuollon ja kuntoutuksen ammattihenkiöille ja asiantuntijoille sekä työsuojeluhallinnon, vakuutusyhtiöiden, eläkelaitosten ja TE-keskusten henkilöstölle.
Avaa ja lue ohjelma ilmoittautumisohjeineen tästä:
Kurssille voi ilmoittautua vaivattomasti myös Invalidisäätiön Koulutus Ortonin verkkopalvelussa: Koulutus Orton / ilmoittautumiset.